Saint-Paul de Venceä ja hautausmaita. 1. matka 9.11.2016-29.11.2016.

Lauantai 19.11.2016, +17 astetta, tuulista

Eilisen päivän kävely kostautui aamulla: puolisolla oli paha huimauskohtaus. Epäilen, että se johtui matalasta verenpaineesta, joten mukaan ottamamme salmiakit olivat nyt tarpeen. Lepäilimme asunnolla klo 13 saakka, jolloin House Manager Jill oli luvannut tulla vaihtamaan lakanat. Luksusta! Häivyimme  lakanoiden vaihdon tieltä ja suuntasimme Saint-Paul de Vence'en.

Saint-Paul de Vence on yksi vanhimpia ja edelleen eläviä keskiaikaisia kaupunkeja Rivieralla - se on kuin aikakapseli. Se sijaitsee puolustussyistä korkealla mäellä (korkeimmillaan 355 m) muurien ympäröimänä. Historiallinen vanhakaupunki on suojeltu alue, jossa on rajoituksia asumiselle, joten siellä asuu vain noin 300 asukasta. Kun otetaan mukaan modernimmat kaupunginosat Saint-Paul de Vence'ssä asuu noin 3.500-4.000 asukasta. Vanhastakaupungista onkin mainio näköala uudemman kaupungin upeisiin taloihin ja niiden uima-altaisiin ja puutarhoihin. Olen useammankin amerikkalaisen turistin kanssa ihastellut sekä vanhaa kaupunkia, että laakson uusia omakotitaloja.  

Kylä on nykyään taiteilijoiden, niin kuvanveistäjien kuin maalareidenkin, suosiossa ja kylässä on lukuisia taidegallerioita. Kylässä on myös yksi maailman kauneimmista hautausmaista. Palaan tähän vielä seuraavassa postauksessa.

Saint-Paul de Vence'n juuret ulottuvat roomalaiseen aikaan. Itse kaupungin kehittyminen alkoi kuitenkin erityisesti 1200-luvulla, jolloin se alkoi muotoutua vahvemmin linnoitetuksi kyläksi. 1500-luvulla kaupungin ympärille rakennettiin linnoitukset, jotka ovat yhä nähtävissä.

Jossain vaiheessa 1700-1800 -luvuilla kaupunki sai lisänimen de Vence erotukseksi muista samannimisistä paikoista. Kun googlaat tätä paikkaa, muista katsoa, että kyse on nimenomaan Rivieran Saint-Paul'ista.

Hautausmaat

Olen pienestä saakka ollut kiinnostunut hautausmaista ja vierailen mielelläni ulkomaillakin hautausmailla. Joidenkin mielestä kiinnostus hautausmaihin on kammottavaa, mutta itse asiassa hautausmaat kertovat paljon enemmän kuin voisi kuvitella. 

Hautausmailla on näkyvissä ajankuvaa ja kulttuuria: esimerkiksi hautakivien muodot ja materiaalit. Ranskalaiset hautausmaat eroavat paljon suomalaisista kivisine arkkuineen, keraamisine kukkineen ja vainajan kuvineen.

Hautakivet kertovat yhteiskuntaluokista ja arvostuksista: kenellä on suurin hautakivi, onko sukuhautoja?

Onko naiset nimetty vaimoiksi tai äideiksi, mutta miesten hautakivissä on ammatit tai saavutukset?

Kiinnostavaa on myös tutkia, millaisia nimiä ihmisillä on ollut minäkin aikakautena. 

 Neljän kärki vaikuttavimpien hautausmaiden listallani on 

• Arizona Memorial Pearl Harborissa,
• Arlingtonin kansallinen sotilashautausmaa Washington D.C:n kupeessa, 
• National Cemetery of the Pacific Honolulussa ja 
• Saint-Paul de Vencen hautausmaa. 

Paljon hautausmaita on kiertämättä, joten kauniita hautausmaita on pilvin pimein.

Tässä kuva Arlingtonin sotilashautausmaan suorista riveistä:

Arlingtonissa lepää yli 400.000 sotilasveteraania ja heidän lähiomaisiaan niin Irakin ja Afganistanin rintamalta kuin I ja II maailmansodasta, Vietnamin ja Korean sodan ja Amerikan sisällissodasta (1861-1865). Joissakin hautakivissä on suomalainen nimi. 

Tyynenmeren kansallinen hautausmaa Honolulussa on niin ikään valtava, ja siellä, niin kuin Arlingtonissakin, voi liikkua autolla. Tällä hautausmaalla on tasanne, josta on pysäyttävän upea näköala Tyynellemerelle.

USS Arizona on sota-alus, jonka japanilaiset upottivat yllätyshyökkäyksessä Pearl Harboriin (lähellä Honolulua) 7.12.1941. Alus vei mukanaan yli 1000 sotilasta, ja uponneen aluksen päälle on rakennettu monumentti, Arizona Memorial. Matka muistomerkille tehdään veneellä, kun on ensin katsottu auditoriossa filmi Pearl Harborista. Silloin, kun me siellä olimme, 1997, elossa iskusta selvinneet Pearl Harborin veteraanit vuorottelivat kertomassa kokemuksestaan ennen kuin filmi alkoi.

Auditoriosta siirryttiin hiljaisuuden vallitessa veneisiin. Meillä oli mukana 1,5 vuotias tyttäremme, ja ohjeet olivat tiukat: ei meluamista, ei juoksentelua, ei syöttämistä/syömistä/juomista, ei valokuvausta, ei vaippojen vaihtoa muistomerkillä. Kaiken kaikkiaan joka paikassa muistutettiin, että kyseessä on hautapaikka, jossa on käyttäydyttävä sen mukaisella arvokkuudella.

Filmin jälkeen menimme veneellä täyden hiljaisuuden vallitessa kokovalkoiselle muistomerkille, jossa  kaikkien alukseen jääneiden sotilaiden nimet on kaiverrettu muistoseinään.

Paluumatkalla veneessä kuunneltiin Georg W. Bush Sr:n sovituspuhe japanilaisille. Hetki oli liikuttava ja visiitti vaikuttava.

Mutta takaisin Eurooppaan ja Saint-Pauliin. 

Kaupunkiin mennään muuriin tehdyn kaariaukon kautta.

Katukiveys ei olekaan mitä tahansa mukulakiveä, vaan siinä on erilaisia sommitelmia pienistä kivistä. Myös muurien sisäpuolella on mäkiä, joten paikka ei sovi huonosti liikkuville; syvyysvaikutelma ei näy kovin hyvin yllä olevasta kuvasta, mutta nousua on aivan riittävästi. 

Keskiaikaiseen tyyliin kaupunki on sokkeloinen, ja jokaisen mutkan takana odottaa yllätys: ikivanha vesiposti, kirkko, paljon erilaisia ravintoloita ja kahviloita, luksushotelli, performanssitaidetta - ja se hautausmaa.

Olemme käyneet Saint-Paul de Vencessä jokaisella Rivieran matkalla ja vieneet sinne kaikki vieraamme. En kyllästy siihen koskaan!   

Seuraavassa postauksessa lisää Saint-Paul de Vence'stä.