Palataan Saint-Paul de Venceen.
Huomaan, että olen ottanut vain vähän valokuvia tästä ikivanhasta linnoituskaupungista. Olen ollut täysin kaupungin lumoissa ja katsellut sitä vain silmilläni, en kameran linssin läpi. Hyvä niin, kerrankin olen elänyt ja hengittänyt ympäristöä ilman, että tarkastelen sitä jonkin apparaatin välityksin.
Ainoastaan hautausmaa ja muurin viertä kiertävä tasanne ovat saaneet minut kaivamaan kameran esiin. Toinen syy lienee se, että kapeat kadut ovat täynnä ihmisiä, eikä kuvaaminen siten ole kovin mukavaa, jos ei halua vieraita ihmisiä mukaan kuvaan. Eivätkä ihmiset aina halua kenenkään lomakuviin mukaan.
Mutta lähdetään kohti sisääntuloa.
Jo hieman ennen kaupungin muureja on käynti kuuluisaan La Colombe d'Or -hotelliin, josta tosin ei näy kuin pieni kyltti kadulle. Kyltin löytää, jos osaa etsiä. Hotelli ja sen ravintola ovat kuuluisia vieraistaan: mm. laulaja-näyttelijä Yves Montand ja vaimonsa, näyttelijä Simone Signoret kuhertelivat siellä 1960-luvulla. On siellä majaillut myös filosofi Jean-Paul Sartre ja maalari Pablo Picasso. Hotelli-ravintola on suljettu marraskuussa, joten emme ole päässeet käymään siellä. Ja vaikka se olisi ollutkin avoinna, se ei taida olla meidän kukkarollemme sopiva.
Seuraavaksi juuri ennen tuloa muurien suojaan, on La Petite Chapelle ravintola. Se tuntuu olevan ainakin kissojen suosiossa. Ennen tätä on suuri kenttä, jolla ranskalaismiehet pelaavat, tietenkin, petankkia, eli ranskalaisittain boule lyonnaise'a.
Tässä alla on muutama kuva Sain-Paul de Vence'n muurin viereisistä taloista ja kapeista portaikoista, joita menee muutamassa kohdassa mäen laelta (siis keskustasta) alas muurin viereen. Portaiden sijaan voi aina valita loivemmat reitit katuja pitkin.
Huikeaa ajatella, että talot voivat hyvinkin olla 400-500 vuotta vanhoja.
Kaupungissa on muutamia autojakin, mutta turisteilla ei ole pääsyä tänne autolla, ja autoilla ajo on muutoinkin rajoitettu vain muutamalle reitille - ei lainkaan kaupungin ydinosaan. Loistohotelliin todennäköisesti saa ajaa omalla autolla, mutta kaikesta päätellen sinnekään ei tavallisella tulotasolla ole asiaa. Oikeastaan en tiedä, mistä autot pääsevät muurien sisäpuolelle, sillä "pääovesta" ne eivät vaikuta mahtuvan.
Jos kuitenkin menet omalla autolla Saint-Paul de Venceen, on hyvä tietää, että lähistöllä muurien ulkopuolella on monikerroksinen, kallion sisään louhittu ja Ranskan oloissa tilava pysäköintihalli, joka ei ole hinnalla pilattu. Hallin ulostulotasanteella myydään matkamuistoja sekä provencelaisia astioita ja kankaita.
Pieniä kapeita kujia ja portaikkoja on koko kaupunki täynnä ja kulman takaa voi paljastua kirkko, lettukahvila (anteeksi: tietysti "crêpes"), taidegalleria, vanhanaikainen kaunis kaivo, yksityisasunto, paikallisia herkkuja tai käsitöitä myyvä putiikki, ja vaikkapa yksi maailman kauneimmista hautausmaista.
Hautausmaa on pieni, vain noin 400 hautaa, eikä sieltä löydy enää "vapaita paikkoja". Sukuhautoihin voinee edelleen haudata suvun jäseniä. Ranskalaiset hautaavat vainajansa valtaviin kiviarkkuihin, joiden kannet saattavat joskus olla aavistuksen raollaan. Ei niin paljon, että haudan sisälle näkisi, mutta kieltämättä melko spookya.
Saint-Paulissa en nähnyt yhtään raollaan olevaa arkkua, mutta Nizzan fransiskaaniluostarin vieressä oleva hautausmaa ei ole tässä suhteessa yhtä armelias. Kun kävimme siellä, oli sadepäivä ja hautausmaa näytti hieman ränsistyneeltä. Useamman arkun kansi oli raollaan.
Tässä kuvaa Sain-Paul de Vence'n hautausmaan pienestä kappelista.
Paitsi, että itse hautausmaa on upea, myös näkymä Välimerelle ja Antibesin niemelle on huikea. Täällä ollaan korkealla ja näkymät laaksoon ja merelle ovat sen mukaiset. Täällä kelpaisi nukkua ikiunta.
 |
| Taivaanreunassa näkyvä sininen on Välimeri. |
Paikalliseen tapaan haudoilla on usein keraamisia kukkia oikeiden kukkien lisäksi, samoin lähes jokaisella haudalla on kyseiseen hautaan haudattujen vainajien kuvia.
 |
Näihin kahteen kuvaan mahtuu käytännössä koko hautausmaa.
Taaempana on vielä yksi pieni sektori hautoja. |
Taidemaalari Marc Chagall'in ja vaimonsa Vova Chagall'in (Valentina Brodsky) sekä vaimon veljen, kirjailija Michel Brodsky'n hautapaadella on tässä vaiheessa vain ohut kivireunus. Muutaman vuoden päästä koko haudan kansi lukuun ottamatta nimiä oli täynnä pieniä kiviä. Jokainen Chagall'in ja Brodsky'n ihailija lienee halunnut jättää oman merkkinsä haudalle.
Se, miksi Chagall'in vaimon veli on haudattu samaan hautaan aviopari Chagallin kanssa, ei ole minulle selvinnyt. Mutta kuten näkyy, veli on kuollut 1997, joten hautausmaalle haudataan edelleen kuolleita samoihin vanhoihin arkkuihin.
Poistumme hautausmaalta takaisin arkeen. Kaikki asunnot eivät näytä idyllisiltä ulospäin. Voin kuitenkin kuvitella, miten hienot näkymät yläkerrosten ikkunoista on.
Kaupunki, tai kylähän se oikeastaan on, on täynnä taidegallerioita. Pupu on jännä aihe Ranskassa, siihen törmää siellä täällä, mm. Le Sauvage-hotellissa Besançonissa, ja täällä Saint-Paul de Vence'n taidegallerioissa.
Koko paikka on sen verran pieni, ettei täällä voi eksyä, vaikka uskaltautuisi pikkuisille kujillekin. Jossakin tulee aina muuri vastaan ja sitä seuraamalla pääsee kylästä pois.
Vaikuttava visiitti Saint-Paul de Vence'ssä jätti minut vakuuttuneeksi siitä, että palaan sinne vielä monta kertaa. Ja niin olen tehnyt,
Ajoimme asunnolle Nizzan englantilaisbulevardin eli Promenade des Anglais'in kautta.
Askelin pienessä kylässä tuli 5206, kilometrejä 3,2 ja yhdeksän kerrosta. Siinä vähän mittasuhteita kaupungin korkeuseroista.
Kommentit
Lähetä kommentti