Vitsi vähissä Besançonissa, 1. matka 9.11.2016-29.11.2016

Hotellin taulu

Olimme ajaneet Saksan moottoriteitä 11 tuntia ja 40 minuuttia. Kello oli 20, kun viimeinen saavuimme Besançoniin.

Hotellin osoite oli navigaattorissa, joka ohjasi meitä pimeälle ja kapealle kujalle lähellä Besançon maailmanperintökohdetta, La Citadellen ikivanhaa linnoitusta. Linnoituksesta meillä ei tuohon aikaan ollut tietoakaan, eikä kiinnostusta tietääkään, sillä epätoivo valtasi mielemme.

Kuja näytti niin epämääräiseltä, että emme uskaltaneet ajaa sinne, vaan käännyimme vanhasta kaupungista kohti uudempaa keskustaa.

Kuvan alareunasta vasemmalle lähtee tie kohti hotellia.
Tämä alamäki johtaa syvemmälle vanhaan kaupunkiin
ja lopulta uuteen keskustaan. 

"Mistä sinä oikein olet sen hotellin varannut?" puoliso kysyi, kun ajoimme pitkin joenrantaa. Tässä kohtaa rupesin itkemään. 

Navigaattori ohjasi meitä itsepintaisesti kohti vanhaa kaupunkia, ylemmäs joenrannasta. Lopulta totesimme, että ainoa vaihtoehtomme on palata takaisin sinne, minne navi meidät ensimmäiseksi ohjasi.

Pysäytimme auton pimeän kujan lähtöpisteeseen. Navigaattori ilmoitti määränpäämme pari kymmentä metriä liian aikaisin eli pimeälle kujanpätkälle, jossa mahdolliset asunnot olivat tiukasti vanhan kaupungin muurien sisäpuolella. 

Kuja näytti epämääräiseltä, mutta koska vaihtoehtoja ei tosiaan ollut, päätimme lukita auton ovet sisältä ja madella hiljaa kujaa eteenpäin. Olin valmistautunut ryöstöön. 

Ehdimme ajaa ensimmäisen mutkan taakse, kun eteen nousi kyltti "Le Sauvage" ja hotellin valaistu pääovi ilmestyi näkyviin. Mikä ihana näky! Suosittelen tutustumaan hotelliin tarkemmin oheisesta linkistä. 

Vähänpä tiesin liikenneasemalla, millaisen hotellin olin varannut - ikivanhaan luostariin rakennetun luksus-hotellin. Periaatteenani nimittäin on, että yksi yö ei saa maksaa yli 100 euroa. Useimmiten olemme yöpyneet noin 80 eurolla/yö, ja Bad Schwartau'ssa yön hinta taisi alittaa senkin. Tosin se olikin B&B.

Le Sauvage on ihana, 1700-luvun tyyliin sisustettu pieni boutique-hotelli. Sokkeloinen, mutta samalla kodikas.

Auton saimme parkkiin portin taakse puutarhaan sisäpihalle, siis luostarin vanhaan, salaiseen puutarhaan.

Vastaanotto oli pieni ja sisäänkirjautuminen sujui joutuisasti. Palvelu oli luontevan ystävällistä; tunsimme itsemme tervetulleiksi.

Ei epäilystäkään, että kyseessä on vanha luostari. Koko paikka henki rauhaa ja levollisuutta.

Hotelli oli sokkeloinen, mutta löysimme huoneemme nopeasti.

Saimme pienen, mutta siistin huoneen, jossa henkäisimme ennen kuin lähdimme jalkaisin etsimään ruokapaikkaa vanhan kaupungin keskustasta.

Päädyimme jonkinlaisen pienen torin reunalle ja siellä valitsimme pizzerian ja ranskalaisen ravintolan väliltä. Menimme tietenkin ranskalaiseen ravintolaan, jonka nimi on 1802. Mies tilasi entrecôte'n (meidän mielestämme "löysä pihvi") ja itse söin kalaa. Palvelu oli hyvää ja todennäköisesti entrecôte oli valmistettu oikeaoppisesti, mutta me emme vain tajunneet, mitä tuli tilattua. Päivän kala oli, taas kerran, lihaa parempi valinta.

Syötyämme olimme valmiit nukkumaan, olihan kello jo yli iltakymmenen. Sänky oli hyvä ja saimme hyvät yöunet.

Aamulla meitä odotti upea aamiaissali ja ihana aamiainen. Siitä seuraavassa postauksessa.